TARINAMME

MIKÄ IHMEEN KOTIREMPAX?

Kotirempaxin tarina lähti liikkeelle keväällä 2021, jolloin Jeremias otti askeleen kohti unelmaansa: yrittäjyydestä ammatti. Jeremias oli pitkään halunnut ryhtyä yrittäjäksi ja olikin ollut nuoresta iästään huolimatta jo monessa mukana. Kokemusta löytyi kahdesta eri nuorisoyrityksestä sekä kaupan alalta. Lisäksi Jeremias opiskeli yrittäjyyspainotteisessa oppilaitoksessa, mikä innoitti häntä työllistämään itseään. Jeremiaksella oli vankka kokemus ulkomaalauksesta, joten hänellä olisi sillä saralla annettavaa myöskin asiakkaille.

Yhtiömuodoksi tässä vaiheessa valikoitui kevytyrittäjyys. Kesä 2021 lähti käyntiin hyvissä merkeissä ja usko omaan tekemiseen löytyi sitä mukaan, kun asiakkaat alkoivat kiinnostua nuoren yrittäjän maalauspalvelusta. Kesä meni töitä tehdessä ja keikkaa riitti. Jeremias onnistui kasvattamaan asiakaskuntaa erinomaisella työnjäljellä ja reippaalla asenteella. Jeremiaksen kokemukset yrittäjänä toimimisesta olivat positiivisia ja hän halusi tehdä samaa myös seuraavana kesänä.

Asiakaskunnan lisääntyessä Jeremias pyysi pitkäaikaista kaveriaan, Joonasta lähtemään mukaan Kotirempaxin tarinaan. Joonaksen sinnikkyys, asiakasorientoitunut asenne sekä kokemus yrittäjyydestä ja maalauksesta oli erinomainen lisä. Vuoden 2022 kesän suunnittelu aloitettiin motivoituneena jo hyvissä ajoin. Joonaksen astuessa kuvioihin yhtiömuodot muuttuivat toiminimiksi. 

Välillä tuli vastoinkäymisiä, mutta niistä selvittiin yrittäjämäisellä asenteella ja kovalla oppimishalulla. Kesä 2022 oli opettavainen ja onnistunut ja se kasvatti nuoria yrittäjiä ihmisinä.

Nuorilla miehillä on aikeissa jatkaa maalaushommia vielä useamman kesän ajan. Tavoitteena on tarjota Keski-Suomen parasta maalauspalvelua ja toimia vastuullisina yrittäjinä, kehittäen toimintaa jatkuvasti!

Luo kotisivut ilmaiseksi!